perjantai 6. maaliskuuta 2009

Viikon piristys

Pitkään jatkunut sitkeä flunssa on pitänyt minut totaalisesti poissa pelistä jonkun aikaa. En edes muista koska viimeksi olen ollut näin kipeä, tänä talvena olen varmasti rikkonut kaikki kipeänäolemisen ennätykset. Finnrexinistä on tullut viime aikoina paras ystäväni, enkä tosiaan tiedä, miten aijon totutella arkeen ilman paketoitumista lämpimään vilttiin. Nyt ollaan kuitenkin jo selkeästi voiton puolella ja normaaliin arkeen voi varmasti palata pian. Tällä viikolla olisi ollut monta mielenkiintoista iltamenoa ensi-illoista gaalaillallisiin, mutta niistä jokainen on saanut vaihtua viltin alla koomassa makaamiseen. Tänäänkin olisi ollut edessä Bassoradio Music Awards 2009, mutta sinnekään en taida vielä uskaltautua lähtemään. En halua pitkittää tätä ikävää tilaani tietoisesti päivälläkään ja tämän vuoksi saa myös tämä ilta jäädä osaltani väliin. Harmittaa kyllä erittäin paljon, edessä olisi varmasti mielenkiintoinen ilta mielenkiintoisine esiintyjineen.

Viikkoa on hieman piristänyt uudet silmälasini. Tilasin lasit reilu viikko sitten pitkän pähkäilyn ja monen makutuomarin arvostelun jälkeen. Ihastuin välittömästi laseihin ne nähtyäni, mutta jotenkin ne tuntuivat heti sen verran erikoisilta ja huomiota herättäviltä, etten rohjennut hankkia niitä ilman pientä harkintaa.




Guccin pilottilasit ovat tämän kevään uutuus, ja niiden siro olemus yhdistettynä suuriin linsseihin sai minut ihastumaan välittömästi. Vielä en ole uskaltautunut niiden kanssa kauppaa pidemmälle julkiselle paikalle, sen verran ne eroavat aiemmasta, että vaativat hieman totuttelua. Päässä ne ovat kaikista ikinä omistamistani laseista ehdottomasti mukavimmat, niiden olemassa olon lähes unohtaa niitä kantaessa.
Hyvää viikonloppua!

keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Parhautta juuri nyt

Tämä ikivanha kuva palasi jostain syystä mieleeni jonkin aikaa sitten. Kuva on itsessään kaunis ja kuvan asussa on jotakin harvinaisen toimivaa. Asu kuvaa sanoja paremmin tuntojani kevätpukeutumiseeni tällä hetkellä. En ole valmis vaihtamaan mustia, harmaita tai tummia pitkiä ja lämpimiä neuleita kirkkaisiin kevät- ja kesäasuihin. Kaipaan edelleen hyvin lämmintä ja tummaa lähes joka aamu päälleni, eikä maanantaina tapahtunut vahinko 3/4osa hihat omaavassa ja ohuessa trikootunikassa lähteminen viikonlopun aikana jälleen pakastuneeseen toimistoon tule toistumaan pitkään aikaan.

Alla olevan kuvan asu on parhautta juuri nyt; jotakin vaaleaa ja lyhyttä tumman ja lämpimän alle. Talven turvavaatteita ei ole helppo hylätä äkkiseltään ja tämä yhdistelmä auttaa siirtymässä kohti kevyempiä ja kirkkaampia kokonaisuuksia. Tässä vaiheessa Suomen talvea alle tarvittaisiin ilman muuta vähintään sukkahousut tai kahdet lämmittämään, mutta se ei kokonaisuutta missään nimessä tuhoaisi.





Kuva: Style.com

maanantai 23. helmikuuta 2009

Oscar-gaalan parhaita

Punaista mattoa ja sen tarjoamia pukuja jaksoi tänäkin vuonna odottaa innostuneena. Oscar-gaalan tärkein osuus, eli tähtien puvut, jaksavat vuodesta toiseen kiinnostaa ja inspiroida. Pienenä miinuksena oli minun mielestäni monen odottamani tähden puuttuminen juhlasta. Esimerkiksi, Scarlett Johansson, Cameron Diaz, Katie Holmes sekä Kate Hudson eivät ainakaan minun silmiini ole osuneet. Nämä tähdet olisin myös mielelläni matolla nähnyt, heidän valintoihinsa on usein voinut luottaa.

Alla olevasta kuvasta löytyy ehkä koko illan suosikkini. Marion Cotillardin kylmän tyylikäs asu oli kokonaisuudessaan hyvin elegantti sekä särmikäs. Kokonaisuus on asusteita myöten mielestäni lähes täydellinen!




Anne Hathawayn asussa on jotakin sanoin kovin vaikeasti kuvailtavaa glamouria sekä ajattomuutta. Ulkonäkö on viimeistelty puvulle täydellisellä meikillä sekä hiuksilla. Kokonaisuudessa on jotakin kaunista yksinkertaisuutta, joka iskee ainakin minuun!





SJP onnistui mielestäni loistavasti olemaan juuri oman itsensä näköinen tuomalla silti jotakin uutta kokonaisuuteensa. Diorin mintunvihreä puku olisi ollut epäonnistunut valinta monen muun kohdalla, mutta SJP istuu tämän puvun sisään mitä mahtavimmin.




Kate Winslet ylsi omalla listallani toiseksi. Winsletin yksinkertainen, ylväs sekä viileä puku on kaikin puolin onnistunut. Kate kantaa asun lähes kuninkaallisella asenteella ja tuo kokonaisuuteen sen vaatimaa arvokkuutta. YSL:n yksiolkaiminen puku erottui edukseen punaista mattoa hallinneiden valkoisten sekä pastellisävyisten pukujen joukosta.



lauantai 21. helmikuuta 2009

Täydellisiä mekkoja by Hervé Léger by Max Azria

Mallivartalolle täydellisesti istuvia mekkoja sai jälleen ihailla Hervé Légerin mallistossa. Mekot ovat toinen toistaa tyköistuvampia sekä kauniin yksityiskóhdin koristettuja. Léger on syysmallistossaan uskollinen minimittaisille, tummille sekä monin kiiltävin materiaalein toteutetuille mekoille. Omaa silmääni nämä ihastuttavat kovasti, nämä ovat täydellisiä mekkoja kuvista ihailemista varten.

Olen hieman skeptinen sen suhteen, miten nämä istuisivat normaalivartaloisen naisen päälle. Uskon, että esimerkiksi lantio, peppu tai reidet pilaisivat nämä mekot ja niiden graafiset linjat välittömästi. Useimpia meistä on näillä vartalonosilla siunattu, joten mekkojen vaatimaa merkittävää taloudellista investointia ei monienkaan meistä tarvitse onnekseen varmasti pohtia.











Tästäkin mallistosta löytyivät ne ensi syksyn pakolliset; terävä- sekä yksiolkaimiset mekot. Jokaisen suunnittelijan mallistosta olen mielestäni vähintään yhdet tällaiset bongannut ja uskon, että myös tämän vuoden aikana saamme ihailla terävä- sekä yksiolkaimisia luomuksia punaisilla matoilla. Itse en ole yksiolkaimisiin malleihin koskaan kuvia syvemmin kiintynyt. Viihdyn edelleen paremmin tasapainoisemmassa kokonaisuudessa, jossa on joko molemmat olkapäät varustettu olkaimilla tai jätetty molemmat olkapäät paljaiksi. Hervé Légerin malliston yksiolkaiminen on kyllä sarjassaan aivan omassa luokassa, kiiltävä musta minimekko on huikean kaunis ja livenä tähän törmätessäni saattaisin kohdata suunnattomia vaikeuksia olla edes kokeilematta tätä ihanuutta.

torstai 19. helmikuuta 2009

Diesel Black Gold

Dieselin näytöksessä mielenkiintoni herättivät useat takit sekä jakut. Erilaisia ruutukuoseja esiintyi useampikin ja uskon, että ensi syksynäkin saan takertua turvalliseen ruutuun. Alempana oleva musta puku on todella kaunis, jos kuva ei hirveästi valehtele niin kyseessä saattaisi olla mokkainen versio, joka tekisi puvusta vielä haluttavamman.

Malliston kauniit kengät herättivät myös mielenkiintoni. Kokonaisuuksia koristi useammatkin värikkäät nahoilla varustetut satiinikengät. Nämä voisivat tuoda sitä jotakin kaivattua uutta ensi syksyyn.







Syksyn housumalli on ehdottomasti porkkana. Olen hieman epäilevä sen sopivuudesta omille jaloilleni, mutta ehdottomasti on vähintään käytävä kokeilemassa. Porkkanaa on ollut jonkin verran jo tarjolla ja viimeistään ensi syksynä se taitaa valloittaa housumaailmaa vielä voimakkaammin.


keskiviikko 18. helmikuuta 2009

NYFW; Marc Jacobs


Tähän asti selaamistani New Yorkin muotiviikon mallistoista Marc Jacobs on ehkä onnistunut yllättämään minut positiivisimmin. Marc Jacobsin mallistosta tuntui irtoavan heti paljon tuoreutta ja uutta inspiraatiota. Mallistossa oli hyvin laaja väriskaala ja mustan ja tumman sävyt saivat rinnalleen paljon piristettä shokkiväreistä. Väriä löytyi sekä kengistä että laukuistakin ja mallisto tuntui kokonaisuudessaan hyvinkin monipuoliselta. Kirkkaita kenkiä katsellessa iski yhtäkkiä aivan hirveä ikävä omia Vagabondin pinkkejä korkkareitani! Ylipolvensaappaat näkyivät myös syksyn mallistossa, näitä minunkin täytyy ehdottomasti ensi syksyksi lähteä metsästämään.










Tämä alla oleva mekko oli ehkä malliston parasta antia omasta mielestäni. Mekko on huikean kaunis leikkaukseltaan ja rakastan sen kiiltävää pintaa!



Mallistossa kiinnitti huomiota myös mallien stailaus. Tuntui, että Marc Jacobsin malleilla oli käytetty harvinaisen monipuolisesti eri kampauksia ja ne erottuivat selkeästi. Tarkemmin kun tutustuin mallistoon, tuntui, että tässä mallistossa on kaikille jotakin. Mallistosta löytyy niin paljon monipuolisuutta, että uskon kaikkien löytävän siitä itselleen jotakin. Jossain kohti tämä kääntyy mallistoa vastaan, monipuolisuudesta johtuen mallistosta löytyi myös paljon niitä ei iskeviä asioita.

Kaiken kaikkiaan pidin mallistoa hyvinkin onnistuneena ja olin erittäin iloinen huomatessani sen antavan näin paljon inspiraatiota kuvien perusteella! En toisaalta odottanutkaan paljoa tältä mallistolta, kuten monilta muilta. Eniten mallistosta iskivät tummat, hopealla koristellut kokonaisuudet, joita esiintyi etenkin malliston alkuosassa.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Donna Karan Fall 2009

Ohuet, kauniisti laskeutuvat, iholle pehmeästi asettuvat ja kiedottavat asut ovat saaneet minut usein hankkimaan Donna Karanin vaatteita. Karanin mallistoista olen usein löytänyt hyvin kauniita ja yksinkertaisia asuja, jotka sopivat niin arkipäivään kuin hieman juhlavampaankin hetkeen. Vaatteet ovat useimmiten yksivärisiä ja väriskaalat hyvin hillittyjä. Mustaa, tumman ruskeaa, sinistä, harmaata sekä valkoista.






Pidän itse hieman löysemmistä yläosista ja Donna Karanin asut ovat onneksi useimmiten kauniita myös hieman löysemmällä kietomisella. Ensi syksyn mallistossa minua kiehtovat erityisesti kiedottavat jakut, jotka ovat aivan jumalaisen kauniita kiedottuina mallien päälle. Olkatoppaukset eivät ole vielä saaneet minua syttymään. Toppauksia on näkynyt useiden suunnittelijoiden mallistoissa jo jonkin aikaa, mutta ainakin tällä hetkellä minua inspiroi enemmän kauniisti olkapäille laskeutuvat yläosat, jotka korostavat olkapään omaa muotoa.






Yllä olevan kuvan kaula-aukko hipoo täydellisyyttä. Kaula-aukko on erittäin avara ja kangas laskeutuu sen ympärillä harvinaisen kauniisti. Tällaisella kaula-aukolla varustetun topin tai mekon ottaisin erittäin mielelläni kesäksi itselleni!

maanantai 16. helmikuuta 2009

Alexander Wang Fall 2009

New Yorkin muotiviikot esittelivät uusia mallistoja eri suunnittelijoilta sekä muotitaloilta syksylle 2009. Syksylle, jolta odotetaan muutosta maailman taloudelliseen tilanteeseen jokaisella mantereella, oli minullakin suuri odotuksia. Odotin jotakin selkeää muutosta ja uutta tähän syksyyn verrattuna. Vaikka olenkin edelleen hyvin innoissani ja inspiroitunut tämän syksyn sekä talven trendeistä, alan pikkuhiljaa kaivata jotakin uutta. Jotakin uutta, joka tuo rakastamaani yksinkertaiseen sekä mustaan sitä jotakin lisää.

Kevyempien värien ja mallien jälkeen syksyllä olen varmasti taas enemmän kuin valmis ottamaan vastaan kaiken tämän nahan, koko mustan sekä raskaan asenteen. Asia, mistä olen erittäin iloinen ja innostunut on malliston ohuet ja läpikuultavat materiaalit, joita on näkyvissä paljon. Viime vuoden aikana hyvin tutuksi tulleet läpikuultavat kankaat toimivat varmasti myös ensi syksynä kauniina kokonaisuuksina.

Lyhyet jakut ovat aina toimineet itselläni pitkiä versioita paremmin ja olen edelleen hyvin iloinen niiden hallitessa mallistoja. Ertyisen mielelläni ottaisin kaappiini version, jonka alaosa on nahkainen!










Asia, joka ei saa minua edelleenkään syttymään eikä inspiroi tikun vertaa, on pyöräilyshortsit. Voisin kuvitella pukevani kyseiset vaatekappaleet päälleni uudestaan ainoastaan tilanteessa, jossa haistan pölyn sekä isot muoviset patjat korkeissa pinoissa, tunnen kelmeät valot niskassani ja näen teipatun viivasokkelon jaloissani. Ala-asteen jumppatunnit eivät inspiroi minua tällä hetkellä yhtään, enkä usko, että haen pukeutumiseeni sitä fiilistä tänäkään vuonna.




Jostain syystä malliston viimeistä kuvaa katsellessani tuli hieman epäröivä olo; tässäkö se nyt on. Missä on se jokin, jota tältä ehkä odotin ja toivoin?

Muotiviikoilta löytyi paljon muutakin erittäin kiinnostavaa ja inspiroivaa, olisipa vain rajattomasti aikaa purkaa tämä kaikki sanoiksi!

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Takataskussa

Konstailematon skandinaavinen kotiruoka hyvän punaviinin kera oli oivallinen valinta ystävänpäivän illalliselle. Ääriään myöten täynnä ollut Bakfickan oli tunnelmaltaan sopivan askeettinen, kauniita saleja ei oltu turhaan täytetty ylimääräisellä tavaralla ja koristeilla. Ruoka oli sellaista, mitä siltä odotimme; rennolla kädellä tehtyä, tuttuja makuja eikä turhaa yrittämistä. Oma tonnikalani oli juuri sopivasti grillattua ja kaprikset toimivat sen kanssa loistavasti. Jälkiruokana toimi ikisuosikki kaura-omenapaistos vaniljajäätelön kanssa. Hinnan puolesta paikkaa ei olla myöskään pilattu, annokset sekä viinit olivat kohtuuhintaisia.

Nyt täytyy lähteä nauttimaan tuosta ulkona tarjoiltavasta harvinaisesta herkusta, auringosta! Rakastan ääntä, joka on kuulunut parvekkeeltamme koko aamupäivän. Katolta sulavasta lumesta tippuu vettä, joka kaiteelle osuessaan napsahtelee lupaavasti. Kevät, tuo ääni on varma merkki sen saapumisesta!!

Asuste, joka on aivan ehdoton tässä säässä on aurinkolasit. Ilman kunnolla suojaavia aurinkolaseja eivät herkät silmäni kestäisi laisinkaan ulos astumista. Lähes neljä vuotta sitten hankitut Versacen isokokoiset lasit ovat palvelleet uskollisesti kesät sekä talvet. Tässä asiassa kannattaa todella satsata laatuun, neljän vuoden aikana nämäkin yksilöt ovat varmasti maksaneet takaisin jokaisen niistä maksetun euron.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Hyvää Ystävänpäivää!

Alkuun täytyy heti todeta, että pitäydyn edelleen kannassani ja preferoin oopperaa sekä balettia teatterin ohitse. Juoruja -farssi ei saanut ainakaan minua juurikaan hymyilemään, varsinkin esityksen alkupuoli meni täysin minun huumorintajuni ohitse. Moni tuntui kuitenkin ympärilläni tykkäävän, joten syy löytyy varmastikin minusta itsestäni eikä suinkaan huonoista näyttelijöistä tai käsikirjoituksesta. Välillä tosin tuntui, että ainakin muutama muukin nauroi vain velvollisuuden tunnosta, koska nyt selkeästi kuuluu nauraa.

Sain ihanan ystävänpäiväyllätyksen (itseltäni) kun eilen kotiin tullessani löysin mukavan mytyn kynnykseltäni. American Apparellin lähetys oli vihdoin eilen saapunut ja paketissa odottivat kaksi tilaamaani mekkoa. Molemmat osoittautuivat oiken hyviksi hankinnoiksi, kumpainenkin täytyi tosin ennen käyttöä silittää ryppyisen matkan jälkeen perusteellisesti.
Ystävänpäivääni kuului luonnollisesti kahvihetki hyvän ystäväni kanssa. Paketissa tullut raidallinen mekko sopi tähän päivään mainiosti, seurakseen se sai pillifarkut, rennon neuletakin sekä mustat, varresta ihanasti rypyttyvät saappaani. Kuvat ovat edelleen varsin heikkoja laadultaan, uutta kameraa kun en ole vielä saanut hankittua. Nykyinen ei harmikseni selvästikään enää suostu kunnon yhteistyöhön.



Ulkona jatkuvaa viimaa vastaan suojasi Gantin villakangastakki sekä Mulberryn laukku. Rakastan takin korkeita kauluksia, jotka saa nostettua suojaamaan lähes koko kasvoja tarvittaessa. Pidän myös takin kaksirivisestä napituksesta, joka saa takin näyttämään ryhdikkäältä. Laukku on kulkenut mukanani jo muutaman vuoden ja olen edelleen sydämestäni ihastunut tähän yksilöön. Nahkan väri on täydellinen, kooltaan laukkuun mahtuu kaikki tarvittava ja edessä olevat pienet taskut tuovat laukkuun ihania yksityiskohtia.

Illalla olisi edessä piipahtaminen ystävän tupaantuliaisissa sekä ystävänpäiväillallinen miehen kanssa meille uudessa ravintolassa. Rakastan kokeilla uusia ravintoloita ja Helsingissä tätä herkkua pääsee harmittavan harvoin kokemaan. Nyt on onneksi yksi tällainen kokemus edessä, toivottavasti illasta tulee onnistunut.

torstai 12. helmikuuta 2009

Teatteriin

Tänään illalla on edessä viihdettä teatterin merkeissä työhön liittyen. En ole ehkä teatterin ylin ystävä, eikä teatterissa ole tämän vuoksi tullut kauheasti juostua. Suosikeikseni tältä kulttuurin saralta nousevat ennemminkin ooppera sekä baletti. Lähden kuitenkin iltaan avoimin mielin, kun ei ole kauheasti odotuksia, ei kai voi kauheasti pettyäkään. Teatteria ennen on onneksi varatu aikaa hyvälle ruualle ja juomalle.

Iltamenon vuoksi tänään oli jälleen aamu, kun olisi pitänyt olla se täydellinen mekko/tunika, joka sopisi töihin sekä olisi passeli myös illalla. Iltaa varten ei tosiaankaan tarvitse olla mitään erikoisen hienoa, mutta aina kun lähtee johonkin suoraan töistä, tekee mieli laittaa jotakin hieman kivempaa päälle. Auringon jatkuvasti ollessa enemmän läsnä päivissämme, olisin aamulla kaivannut jotakin muuta kuin mustaa. Mustia vaihtoehtoja kaapistani kyllä löytyy, ja sellainen tuli myös tänään päälle laitettua. Ehkä sitten ensi kertaa varten olen löytänyt sen hieman keväisemmän version..

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Balenciagan ihanuus

Olen etsinyt sopivaa nahkatakkia jo pidemmän aikaa, mutta sitä oikeaa ei ole vieläkään tullut vastaan. Etsin versiota, joka olisi tumman ruskea, siinä olisi pystyssä pysyvät pienet kaulukset, siinä olisi vetoketju(ja) ja se olisi tarpeeksi "pehmeä". Pehmeydellä tarkoitan tässä tilanteessa sitä, että takki ei tekisi minusta raskasta musiikkia rakastavan moottoripyöräjengiläisen näköistä. Olen tullut siihen tulokseen, että ruskea on värinä pehmeämpi kuin musta ja ruskea saattaisi sopia tyyliini mustaa paremmin.

Alla oleva Balenciagan takki on esiintynyt muutamassa eri blogissa ja heti tämän bongattuani olin varma, että tämä voisi olla juuri se yksilö, jolle uskallan sanoa tahdon. Erityistä innostusta aiheuttaa vinossa oleva vetoketju edessä, sekä se, että myös hihoihin on laitettu vetoketjut. Ylemmän kuvan kengät ovat myös aivan jumalaiset, saisiko ne huomenlahjaksi??





Vielä, kun saisimme nämä ihanan aurinkoiset kevätpäivät, jolloin voisi kulkea takki rennosti auki (ja ballerinoissa!!) tänne Helsinkiinkin.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Inspiraatiota Stella McCartneysta

Päivän inspiraationi sain Stella McCartneyn mekoista, jotka bongasin joku aika sitten heidän mallistostaan. Varsinkin tämä ylempi musta versio iskee ja kovaa. Rakstan mekon tapaa olla rento ja tyylikäs korostaen vartalon kauneimpia kohtia. Suurena plussana tietenkin taskut. Tämä mekko palvelisi aivan täydellisesti töissä sekä suoraan töistä olevissa iltatilaisuuksissa. Pidän myös siitä, että mekossa on pienet hihat, hihaton mekko tuntuu usein päiväsaikaan liian paljaalta.

Seurakseen tämä mekko saisi jalkaan gladiaattorisandaalit ja ranteeseen jotakin hopeista ja kiiltävää.





Korallin värinen mekko on malliltaan ihana, värin kanssa ollaan aika rajoilla meneekö jo liian imeläksi. Mekossa ihastuttavat erityisesti olkapäillä olevat napitukset. Olkapäällä oleskelevan perhosen vapauttaisin luultavasti lentoon.

Tästä saisi täydellisen rennon kesälookin ballerinojen kanssa. Vyötärölle voisi kokeilla lisäksi ohutta rennosti kiedottua ja solmittua vyötä.




Kuvat: Stella McCartney

maanantai 9. helmikuuta 2009

Johonkin

Kaipaan pientä irtiottoa jäisestä Helsingistä. Jonnekin, jossa jokaisella askeleella ei tarvitse varoa, että liukastuisi ja kaatuisi vesilätäkköön ja jossa voisi kulkea kenties jo ballerinoissa. Jonnekin, missä voisi istua katukahviloissa lukemassa paikallisia lehtiä ja katsella paikallisia ihmisiä ja heidän arkeaan. Lattea aamu- sekä iltapäivällä, lounalla ja illalla viintä. Johonkin, josta löytyy mielenkiintoisia kapeita kujia, mukulakiveä, pieniä putiikkeja ja taivaallista ruokaa. Kauniita porttikongeja, mielenkiitoisia ja elämää nähneitä taloja ja rakennuksia. Jonnekin, jossa voisi viettää pidennetyn viikonlopun, koska töistä saattaa olla kovin vaikeaa tällä hetkellä irtautua pidemmäksi aikaa. Huoh.

sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Karkkikaupassa

Sateisena ja harmaana päivänä tunnen itseni usein kovinkin tehottomaksi. Olisi paljon askareita, jotka pitäisi saada tehtyä, mutta se tarvittava energia vain puuttuu. Ulos katsoessa ei ainakaan auta; horisonttiin jatkuva harmaus ei anna aihetta ulkoiluun, vaikka raikasta ulkoilmaa tällä hetkellä kaipaisinkin.

Olon saa kummasti piristymään vieraillessa (netti)ikkunaostoksilla Net-a-Porterissa. Kevään asuja katsellessa olo on kuin irtokarkkihyn edessä, hehkeät värit hellivät silmää ja mieltä. Alla oleva Tomas Maierin mekko vetoaa minuun aivan täysillä ja Wangin turkoosi toppi olisi ihana kesävaruste. Molemmat kaipaisivat luonnollisesti alleen kauniisti ruskettuneen ihon, eikä muutama pisamakaan kokonaisuutta huonontaisi.